Nyt pääsee tankkaamaan biokaasua!

VSS Biopower Oy avasi ensimmäisen liikennekaasun (CBG) tankkausasemansa Säkylässä Satakunnassa. Tankkausasema sijaitsee biojalostamon yhteydessä Länsi-Säkylän yritysalueella osoitteessa Kauniinsannantie 10.
− Biojalostamo käynnisti kaasuntuotannon jo helmikuun lopulla 2020. Jalostusyksikkö valmistui lopullisesti tämän vuoden tammikuussa.
− Saimme tällä viikolla virallisen luvan liikennekaasun kaupallisen myynnin aloittamiseen, toimitusjohtaja Jari Sillanpää iloitsee.

Tankkausasema palvelee kaasuautoilijoita ympäri vuorokauden. Tankkauksen voi tehdä kaikilla yleisimmillä maksuvälineillä.

Muuta ajankohtaista:

Dieselpuolta testataan

Yhtiön jalostamossa biokaasun ohella ryhdytään tuottamaan myös biodieseliä rinnakkaisessa laitoksessa. Sillanpään mukaan biodiesellaitoksen koeajot pilottilaitteistolla ovat alkaneet.
− Testausvaiheessa käytettävän pilottilaitteiston tilalle asennetaan tuotantovaiheeseen siirryttäessä kooltaan suurempi varsinainen tuotantolaitteisto. Tämän jälkeen myös biodieselin laajamittainen tuotanto pääsee kunnolla vauhtiin.

Kiertotalouden edistäjiä

Biojalostamon tuotantomenetelmä perustuu jatkuvatoimiseen kuivamädätykseen, mikä on energiatehokkaampaa märkämädätykseen verrattuna. Tuotannossa hyödynnetään lähiympäristössä syntyviä kasvi- ja eläinperäisiä maatalouden sekä elintarviketeollisuuden sivuvirtoja. Biolan Group on yksi VSS Biopowerin suurimmista omistajista. Yhteistyökumppaneiden tavoitteena on edistää suomalaista kiertotaloutta. Yhtiöillä on myös tuotepuolella yhteistoimintaa.

Seuraavat stepit

Säkylän biojalostamo sijaitsee keskellä merkittävää elintarviketeollisuuden ja maataloustuotannon keskittymää. Raaka-ainepotentiaali mahdollistaa biojalostamon nykyisen tuotannon laajentamisen ja tuotevalikoiman monipuolistamisen.
− Olemme jo käynnistäneet tuotevalikoiman kasvattamiseen liittyvän jatkoprojektin tarjouspyyntövaiheen, Sillanpää kertoo.

VSS Biopower on aiemmin kertonut, että tavoitteena on laajentaa liikennekaasun jakeluverkkoa Pyhäjärviseudulla Satakunnassa.
− Suunnitelmat eivät ole muuttuneet, mutta aikataulu on vielä avoinna, Sillanpää toteaa.

Säkylän ja Euran kunnat myönsivät yhtiölle sijoituspaikkaluvan noin 20 kilometrin biokaasun siirtoputken rakentamiseen. Valmistuessaan putki mahdollistaisi kaasun jakelun paikallisiin teollisuuslaitoksiin. Sillanpään mukaan myös biokaasuputken rakentamisaikataulu on vielä avoinna.