Kaasuntuotanto odotusten mukaista

Biojalostamon automaatio- ja kenttätoimintojen testaaminen aloitettiin  viime vuoden lopulla.
− Ylösajo on sujunut ongelmitta ja kaasun tuotanto on ollut ennakko-odotusten mukaista, toimitusjohtaja Jari Sillanpää sanoo tyytyväisenä.

Jakelu alkaa syksyllä

Kaasunjalostusyksikkö ja tankkausasema on hankittu. Ne ovat paikoilleen asennettuina lokakuussa.
− Kaasunjakelu autoille on tavoitteena päästä aloittamaan marraskuussa, Sillanpää kertoo.