Rahoituskampanja on päättynyt

Rahoituskampanja on eilen saatu päätökseen onnistuneesti. Kiitos siitä kuuluu teille kaikille!

Kampanjan aikana ylitimme selvästi tavoittelemamme 1,2 miljoonaa euroa. Lopullinen sijoitettu summa on 1 448 500 euroa, joka koostuu 82 sijoittajan osallisuudesta. Erityskiitos kaikille sijoittajille!

Matkan varrella meidän kanssamme on kulkenut useita sukulaisia, ystäviä ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat uskoneet ja auttaneet meitä hankkeen edetessä. Te olette auttaneet meitä jaksamaan sekä levittämään tärkeää tietoa laitoksemme toiminnasta. Tämä mahdollisti onnistuneen kampanjan. Nöyrä kiitos vielä kerran!

Tästä eteenpäin biovoimalamme ei ole enää hanke vaan nyt voimme puhua jo projektista. Toivomme, että projektimme kerää tulevaisuudessa entistä enemmän kiinnostuneita ihmisiä verkostoomme, jonka avulla voimme rakentaa vihreämpää tulevaisuutta. Pysykää siis seurassamme, sillä jatkossa tulemme kertomaan enemmän projektin kulusta sekä tulevista palveluistamme!