Ajankohtaista

Sijoittajaryhmä työmaavierailulla

Sijoittajaryhmän vierailua isännöineet hankintajohtaja Jari Sillanpää ja tuotantojohtaja Rami Sillanpää esittelivät projektin nykytilanteen ja kävivät läpi tavoiteaikataulua.
VSS Biopower siirsi itselleen päävastuun Säkylän biojalostamon urakoinnista syksyllä.
− Laite- ja komponenttihankinnat alkavat nyt olla loppusuoralla. Automaatiotoimittajan kanssa neuvottelut saadaan pian päätökseen. Seuraavana hankintalistalla on kaasunpuhdistuslaitteisto, Jari Sillanpää kertoi vierailuryhmälle.

Tiukat vaatimukset

VSS Biopowerin monituotelaitos on laatuaan ensimmäinen Suomessa. Jalostamolla tuotetaan rinnakkaisissa järjestelmissä biokaasua ja biodieseliä. Kolmantena lopputuotteena on maanparannusaine. Koska vastaavaa laitosta ei Suomesta löydy, yhtiössä on jouduttu kiinnittämään erityistä huomiota laitoksen toiminnan kannalta kriittisiin kohtiin.
− Olemme alusta asti lähteneet siitä, että hyväksymme laitokseemme vain kestäviä ja toimintavarmoja laitteita sekä komponentteja, hankintajohtaja Jari Sillanpää korosti.
Yhtiö pyrkii välttämään näin toimintaongelmat, joita muutamilla muilla bioalalla toimivilla tuotantolaitoksilla on esiintynyt.
− Ei ole mitään järkeä lyödä päätä samaan mäntyyn. Siksi olemme vaihtaneet tietoja muiden alan toimijoiden kanssa ja tehneet rohkeasti omia ratkaisujamme.

Työt edistyvät hyvin

Jalostamon kaksi kaasuntuotantoon tarkoitettua reaktoria asennettiin paikoilleen elokuussa. Nyt työn alla on syöterakennus, jossa ajankohtaisia ovat lattiavalut ja katon tekeminen. Eläinperäisen raaka-aineen käsittelylaitteet ovat asennettuina. Myös liete- ja kaasuvaraston seinäelementit ovat jo pystyssä.

Ylösajovaihe keväällä

Biojalostamon rauhallinen ylösajo aiotaan aloittaa keväällä. Ylösajovaihe kestää noin puoli vuotta. Ensin käynnistetään biokaasun valmistus. Biodieselin valmistus alkaa pienellä viiveellä.
Laitos on jatkuvatoiminen ja sen tuotantoprosessit ovat pitkälti automatisoituja.

Kysyntää tuotteille riittää

Biokaasun ja biodieselin kysynnän kannalta laitoksen tulevaisuus näyttää Jari Sillanpään mukaan erittäin lupaavalta. Biokaasu jalostetaan liikennepolttoaineeksi. Ensimmäinen yhtiön jakeluasemista tulee biojalostamon  yhteyteen. Se palvelee sekä henkilöautoliikennettä että raskasta liikennettä.

Raaka-ainetta varastoituna

Laitos käyttää eläin- ja kasviperäisiä raaka-aineita. Tuotantojohtaja Rami Sillanpää kertoi, että laitoksen käynnistämiseen tähtäävä kasviperäisten raaka-aineiden varastointi aloitettiin lokakuussa. Yhteistyökumppanina on  lähellä sijaitseva Sucroksen tehdas, mutta jatkossa peltobiomassoja toimittavat myös muut. Eläinperäisten raaka-aineiden toimituksista yhtiöllä on sopimukset useiden alueen elintarviketeollisuuslaitosten kanssa.

BioGTS ajautui konkurssiin

Laitostoimittaja BioGTS jätti konkurssihakemuksen 8.10. Keski-Suomen käräjäoikeuteen. VSS Biopowerin biojalostamon rakennustyöt Säkylän Iso-Vimmassa jatkuvat tästä huolimatta suunnitelmien mukaisesti. Toimitusjohtaja Jouni Virtanen kertoo, että VSS Biopower selvittää parhaillaan, mitä vaikutuksia BioGTS:n muuttuneella tilanteella on laitosprojektiin.

”Osasimme varautua”

− BioGTS:n vaikeudet eivät sinänsä tulleet meille yllätyksenä ja varauduimme etukäteen myös konkurssin mahdollisuuteen.
− Onneksi projektimme on edennyt jo niin pitkälle, että konkurssin vaikutukset jäänevät suhteellisen vähäisiksi.
Jouni Virtanen myöntää, että ylimääräistä työtä yhteistyökumppanin vaikeudet toki aiheuttavat.
− Joudumme tekemään joitakin uudelleen järjestelyjä, mutta projektin sisältöä ja tavoitetta se ei muuta. Biojalostamo on edelleen tarkoitus käynnistää ensi keväänä, hän sanoo.

Reaktorit asennettuina Säkylässä

BioGTS:n tehdasvalmisteiset reaktorit siirrettiin  maantiekuljetuksena Keski-Suomesta Säkylään keskiviikkona 15.8. Sekä niiden  siirto että asennus sujuivat suunnitellusti. Toinen reaktori siirrettiin kahdessa osassa ja toinen kokonaisena. Yksi reaktori on noin 30 metriä pitkä, 6 metriä korkea sekä leveä ja se painaa  lähes 100 tonnia. Reaktorit ovat keskeisiä kaasun tuotannossa.

Aikataulu

Seuraavaksi valmistuvat syöterakennuksen kaivutyöt.  Ne on tarkoitus saada valmiiksi syyskuun alkupuolella. Vastaanottorakennus on tavoitteena saada  valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Tällä aikataululla laitoksen ylösajo ajoittuu  vuoden 2019 kevääseen.

Reaktoreiden perustukset ovat valmistuneet

Biojalostamon reaktorit tuodaan VSS Biopowerin rakennustyömaalle 15.8.

Työmaalla on ollut ajoittain ylimääräistä liikennettä. Muistutamme, että työmaa-alue ei ole yleinen kulkureitti ja siellä liikkuminen on ehdottomasti kielletty.

Reaktorit elokuussa Säkylään

Biojalostamon rakentaminen on edennyt vaiheeseen, jossa reaktoripohjien valutyöt päästään aloittamaan heinäkuun alkupuolella. Toinen laitoksen kahdesta reaktorista on jo valmiina BioGTS:n tehtaalla ja toinen valmistuu lähiviikkoina.  Reaktorit siirretään Säkylään elokuussa.

Pieni aikataulumuutos

Poikkeuksellisen syvä routa viivästytti keväällä maanrakennustöitä.  Toimitusjohtaja Jouni Virtasen mukaan viivettä kurotaan osin kiinni kesän aikana, mutta alkuperäiseen aikatauluun ei aivan ylletä.

Säkylään oma biolaakso

VSS Biopowerin vanavedessä Länsi-Säkylän teollisuusalueelle on tulossa myös toinen bioalan toimija. Betulium Oy kaavailee rakentavansa biojalostamon viereiselle tontille geelimäisiä selluloosatuotteita valmistavan demotuotantolaitoksen. Betuliumin laitos hyödyntää maatalouden sivujakeita.
− Olemme jo alustavasti keskustelleet Betuliumin kanssa synergiahyödyistä ja erilaisista yhteistyömahdollisuuksista, Jouni Virtanen sanoo tyytyväisenä.

Kukkaro ja ympäristö kiittävät biokaasuautoja

Suomessa on noin 4 000 biokaasuautoa. Niiden määrän odotetaan lisääntyvän kiihtyvällä vauhdilla. Kasvua pitävät yllä uusien kaasuautomallien kattava tarjonta, jatkuvasti laajeneva tankkausverkosto sekä EU:n ja valtion ekologisuutta korostava liikenne- ja tukipolitiikka.

Romutuspalkkio

Vuoden 2018 alussa saataville tuli uusi romutuspalkkiotuki. Palkkion voi käyttää uuden, vähäpäästöisen henkilöauton hankintaan 1.1.−31.8.2018. Bensiini- tai dieselkäyttöisestä autosta alennus on 1 500 euroa. Flexifuel-, maakaasu-, biokaasu-, täyssähkö- ja hybridi-autoilla alennus on 2 500 euroa.

Muuntotuki

Vuoden alussa mahdolliseksi tuli myös muuntotuki. Tukea saa, kun bensiini- tai dieselkäyttöisen henkilöauton muuttaa toimimaan kaasulla tai etanolilla. Jos auto konvertoidaan kaasukäyttöiseksi, tuki on suuruudeltaan 1 000 euroa.  Etanolikäyttöiseksi muunnettaessa tuki on 200 euroa.

Pelkkiä plussia

VSS Biopowerin toimitusjohtaja Jouni Virtasen bensa-auto muutettiin biokaasuautoksi huhtikuussa. Ensimmäisen käyttökuukauden kokemukset ovat pelkästään positiivisia.
− Auton mittariin on kertynyt paljon kilometrejä. Polttoainekustannukset ovat silti selvästi alentuneet.
− Lisäksi olen todennut, että kaasuauton tankkaaminen käy kätevästi eri puolilla Suomea.

Täyttä kierrätystä

Biokaasua voidaan valmistaa hyvin monista biopohjaisista raaka-aineista. VSS Biopowerin biokaasu tuotetaan elintarviketeollisuuden sivuvirroista ja peltobiomassoista. Esimerkiksi Mikkelin seudulla biokaasuautot kulkevat pääosin lehmänlannasta valmistetulla biokaasulla. Kaasu tuotetaan Haukivuorella sijaitsevalla BioHauki Oy:n laitoksella. Tankkaus onnistuu Haukivuorella, mutta kaasua kuljetetaan jaeltavaksi myös Mikkelin Graanille  BioSairila Oy:n tankkausasemalle.

Vastaava projekti

BioSairila Oy rakentaa Mikkeliin vastaavanlaista laitosta kuin Säkylään rakentuva VSS Biopowerin laitos on. Lokakuussa BioSairila avasi tankkausaseman Mikkelin Graanille synnyttääkseen alueelle markkinaa liikennebiokaasulle.
− Puolessa vuodessa biokaasun myynti on kasvanut noin 50 prosentilla. Tämä osoittaa sen, että kun liikennebiokaasun tarjonta lisääntyy, kuluttajat ottavat sen innolla vastaan ja siirtyvät kaasuautojen käyttäjiksi, projektipäällikkö Panu Jouhkimo Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:stä sanoo.
Biokaasulaitoksen lisäksi Mikkeliin on rakentumassa huomattava kiertotalouden ja vihreän liiketoiminnan keskus, EcoSairila, jossa alueelle saapuvat raaka-aineet hyödynnetään laajalti ja jossa yhden toimijan sivuvirta on toisen arvokas tuotantopanos.

Kunnille yhteishankintana sähkö- ja kaasuautoja

Suomen ympäristökeskus SYKE ja KL-Kuntahankinnat Oy kartoittavat parhaillaan kuntien halukkuutta lähteä mukaan sähkö- ja kaasuautojen yhteishankintaan. Kartoitus päättyy parin viikon päästä toukokuun lopulla. Hankintapäällikkö Tomi Holma KL-Kuntahankinnoista kertoo, että tähän mennessä yhteishankintaan on ilmoittanut sitoutuvansa parikymmentä kuntaa, kuntayhtiötä ja kuntayhtymää. Lisäksi kymmenen kuntaorganisaatiota on ilmoittanut olevansa ilman sitoumusta kiinnostunut hankkeesta. Laitila ja Forssa ovat Pyhäjärviseutua lähinnä olevat kunnat, jotka ovat näyttäneet vihreää valoa hankkeelle.

Autoja loppuvuodesta

Kilpailutus ja hankinta etenevät vaiheittain sekä hankintalain mukaisesti.  Ensimmäisiä ajoneuvoja aiotaan toimittaa kuntiin vielä tämän vuoden lopulla. Hanketta rahoittaa Sitra ja se liittyy laajempaan Vähähiilisyys-kiertotalouskiihdyttämö –hankekokonaisuuteen. Hankkeella SYKE ja Kuntarahoituksen tytäryhtiö Inspira edistävät vähähiilisiä kiertotalousratkaisuja etenkin kuntakentällä. Yhteishankinta tukee hallituksen tavoitetta saada Suomeen 250 000 sähköautoa ja 50 000 kaasuautoa vuoteen 2030 mennessä.

Linkki

Säkylälle aloite

Vihreiden kunnanvaltuuston jäsen Reetta Hulmi teki Säkylän kunnalle aloitteen, että myös se tutkisi biokaasuautojen käyttöönottoa.
− Säkylällä olisi hyvät mahdollisuudet olla edelläkävijöiden joukossa edistämässä biokaasuautoilua. Säkylään on rakenteilla VSS Biopowerin biojalostamo, joka alkaa tuottaa paikallisista biopohjaisista raaka-aineista polttoainetta myös liikennekäyttöön, Reetta Hulmi perustelee aloitettaan.
VSS Biopower suunnittelee sijoittavansa useita liikennebiopolttoaineen tankkausasemia Pyhäjärviseudulle. Ensimmäinen tulee biojalostamon yhteyteen Länsi-Säkylän teollisuusalueelle. Kaasuautojen tankkaaminen on mahdollista Pyhäjärviseudulla jo ensi vuonna.

 

Biojalostamon infran rakentaminen hyvässä vauhdissa

Maanrakennustyöt VSS Biopowerin tontilla Länsi-Säkylän teollisuusalueella
alkoivat ennen joulua. Biojalostamoprojekti etenee nopeasti.  Jo noin vuoden päästä laitoksen on määrä tuottaa paineistettua liikennebiokaasua. Biodieselin tuotanto käynnistyy muutamia kuukausia myöhemmin.
− Tavoitteena on, että laitos on täydessä tuotantokapasiteetissa vuoden 2019 maaliskuuhun mennessä, toimitusjohtaja Jouni Virtanen sanoo.

Seuraavaksi valutyöt

Biojalostamon toimittaa suomalainen BioGTS. Se vastaa myös laitoksen perustuksen valutöistä. Valutyöt on tarkoitus aloittaa maaliskuussa. Nyt suunnittelutyö on edennyt vaiheeseen, jossa ensimmäiset standardikomponentit  voidaan siirtää valmistukseen. Projektin yksi vaativimmista vaiheista on  järeiden reaktorimoduulien siirto erikoiskuljetuksena Säkylään. Tämän vaiheen  arvioidaan ajoittuvan toukokuulle. Sen jälkeen vuorossa ovat muun muassa  prosessikytkennät ja laitoksen testaukset.

Optimaalinen tuotto

VSS Biopowerin laitos on ensimmäinen Suomessa käyttöön otettava monituotejalostamo, jossa biokaasu- ja biodieselteknologiat yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla rinnakkaisissa prosesseissa. Biojalostamo toimii  kuivamädätystekniikalla ja perustuu tulppavirtausperiaatteeseen. Tämä takaa  raaka-aineiden optimaalisen viipymän reaktoreissa ja parhaan mahdollisen  kaasun tuoton raaka-ainetonnia kohden.

Hyvä raaka-ainepotentiaali

Laitos käyttää raaka-aineena elintarviketeollisuuden sivuvirtoja sekä  peltobiomassoja.
− Meillä on jo sopimuksia useiden raaka-ainetoimittajien kanssa ja osan kanssa  neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä, Jouni Virtanen kertoo.
Hänen mukaansa raaka-ainepotentiaali on laitoksen sijainnin kannalta  erinomainen. Se mahdollistaisi yhtiön biojalostustoiminnan  kuusinkertaistamisen tulevaisuudessa.

Hallitus nimettiin

Varsinaisen laitosprojektin rinnalla yhtiö on kehittänyt myös organisaatiotaan.
Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi on nimetty Pekka Kariniemi Biolan  Groupista. Yhtiöt ovat aloittaneet kehitysyhteistyön.
Muita hallituksen jäseniä ovat yhtiön perustajat Jouni Virtanen, Jari Sillanpää ja Rami Sillanpää sekä BioGTS:n toimitusjohtaja Mika Rautiainen.

Lisätiedot:
Jouni Virtanen, toimitusjohtaja
+358 40 631 0996
jouni.virtanen@www.vssbiopower.fi

VSS Biopower ja Biolan yhteistyöhön

VSS Biopower aloittaa kehitysyhteistyön Biolanin kanssa. Biolan konsultoi VSS Biopoweria muun muassa viranomaisvaatimukset täyttävän omavalvontajärjestelmän luomisessa. VSS Biopower puolestaan toimittaa Biolanille sen biojalostamolta prosessin loppupäässä syntyviä ravinteikkaita ja turvallisia kuiva-aineita sekä lietteitä. Niitä voidaan hyödyntää lannoituksessa ja maanparannuksessa. Tuotepuolen yhteistoiminta käynnistyy vuoden 2019 alkupuolella, kun VSS   Biopowerin biojalostamo on aloittanut toimintansa. Biolanilla on tuotantolaitos Eurassa, joten se on logistisesti sopivalla etäisyydellä Säkylän biojalostamosta. Lue lisää ”VSS Biopower ja Biolan yhteistyöhön” »